Ostoksilla tammikuussa

Osakkeet

Ostin salkkuun ensimmäiset suorat osakesijoitukset vuoden ensimmäisenä päivänä. Liikkeelle lähdettiin suurella mielenkiinnolla ja salkkuun nousi Norjalainen energiajätti Statoil (STL), jonka osakekurssi on kärsinyt huomattavasti viimeisten kuukausien aikana romahtaneesta öljyn hinnasta.
Yhtiö on kasvanut viime vuosina voimakkaasti ja uskon, että väliaikaisesti laskenut nettotulos tulee kääntymään nousuun. Kaupan koko oli verrattain pieni ja syynä osittain myös mielenkiintoinen markkinatilanne.  Se tuliko tätä lappua ostettua liian aikaisin ja missä kohtaa öljyn hinta tulevaisuudessa tasapainottelee, jäävät nähtäväksi.

Toisena yhtiönä mukaan pääsi TeliaSonera (TLS1V), joka kotimaan pörssin tasaisena osingonmaksajana tulee salkkuun edustamaan pohjoismaista teleoperaattorikenttää. TeliaSoneralla on takana pari heikompaa vuotta, mutta luotan siihen, että vuosi 2015 muuttaa suunnan tullessaan ja ratkaisu löytyy mm. Turkcellin omistajuuskiistaan (lisäosinkoja odotellessa).

Myönnettäköön, että ostot tehtiin ilman suurempaa analytiikkaa ja tulevaisuudessa yritysten taustoihin ja liiketoimintaedellytyksiin tullaan paneutumaan piirun verran syvällisemmin. 


Rahastot

Rahastopuolella tein myös kuukausittaiset sijoitukseni. Uutena kohteena mukaan nousi NordnetinETF-kuukausisäästämisen kautta ’iShares Core MSCI Emerging Markets IMI UCITS ETF’ lyhenteeltään ’IS3N’. Tämä on osingot uudelleen sijoittava matalakuluinen ETF, joka sijoittaa kehittyville markkinoille. Vältän siis välittömät veroseuraamukset ja pidän muutoinkin kulut matalana.

Jatkan Value Averaging –menetelmän käyttöä rahastoihin sijoittamisessa, sillä tehdyn tarkastelun mukaan se tuotti edellisenä vuonna huomattavasi paremmin, kuin mihin oltaisiin kuukausittaisilla tasasummilla päästy. Allokaation päivittämisen vuoksi lisäostoja tehtiin kuitenkin ainoastaan Seligsonin Aasia, Global Top 25 Brands, Global Top 25 Pharmaceuticals ja Nordnet Superfondet Norge –rahastoista.


Sijoitusstrategian mukaisesti myyntejä ei tehty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti