Rahastosijoittaminen maaliskuussa

Osakesalkku päivittyi jo aiemmin tässä kuussa, mutta kuukauden puolessa välissä oli aika tehdä myös kuukausittaiset rahastosijoitukset. Rahastosäästämiseni noudattaa Value Averaging strategiaa ja alkuvuoden kurssinousut (Tammikuu / Helmikuu) eivät ole jättäneet juurikaan tilaa uusille sijoituksille. Maaliskuu ei sinällään poikennut edellisistä, sillä lähes koko viime kuun arvopolku oli tallattu kurssinousuilla.

Thomas Piketty: Pääoma 2000-luvulla & Jesper Roine: Kooste ja pohjoismainen näkökulma

Kirjojen kansikuvatThomas Piketty on Ranskalainen ekonomisti, jonka palkittua teosta ’Le Capital au XXIe siècle’ (Capital in the Twenty-First Century) on tituleerattu vuosikymmenen tärkeimmäksi talouskirjaksi. Teos on nostattanut kiivaan yhteiskunnallisen keskustelun, jota on saattanut seurata niin lehtien ja internetin kuin tieteellistenkin julkaisujen parissa. Oma kiinnostukseni sekä talouden että yhteiskunnan tilasta ja kehityksestä ei antanut minun ohittaa tätä voimakasta kritiikkiä ja eroavia mielipiteitäkin herättänyttä teosta. Tämä kirjoitus tarjoaa lyhyen katsauksen sekä Thomas Pikettyn alkuperäiseen, että otsikossa mainuttuun Jesper Roineen koosteeseen.

Osinko-osakkeiden osto salkkuun

Osakkeet ja tunnusluvut

Alkuvuodesta markkinat ovat nousseet ja Value Averaging -strategialla tehdyistä rahastosijoituksista on jäänyt arvioitua enemmän käteistä säästöön. Tästä johtuen ajankohtaiseksi on tullut osakkeiden ostaminen. Siispä päätin pyöritellä hieman osakeanalyysiä ja katsoa millaisia kandidaatteja markkinoilla on tarjolla.





Osakemarkkinoiden ajoittaminen

Ajoitus osakemarkkinoilla

Markkinoiden ajoittaminen tarkoittaa, että sijoittaja perustaa osto- tai myyntipäätöksensä siihen, miten uskoon markkinoiden kehittyvän tulevaisuudessa. Sijoittaja tarkastelee usein markkinadataa tai uskoo havainneensa signaaleja, jotka osoittavat markkinoiden tulevat liikkeet. Tähän perustuen jäädään odottamaan mahdollista laskun pohjaa, nousun taittumista tai vaihdetaan sijoitukset omaisuusluokasta toiseen, kuten osakkeista korkoihin. Onko ajoittaminen osakemarkkinoilla mahdollista vai onko koko homma jo alunperin tuhoon tuomittua?

Sijoitusten tuotto helmikuussa

Taas on kuukausi vierähtänyt ja aika tarkastella mihin suuntaan sijoitussalkku suuntasi. Katsotaan myös mitkä olivat  portfolion parhaat sijoitukset viime kuussa ja tietysti samalla päivitetään portolion sisältö.